Hei kaikki!
Olen 30-vuotias lähihoitaja. Perheeseeni kuuluu lisäkseni avomies ja neljä kissaa. Harrastan neulomista ja lukemista.
Keväällä 2014 kivut astuivat elämääni. Kivut alkoivat (mielestäni) sormista, jotka alkoivat tuntua jäykiltä, voimat katosivat ja nivelet kipuilivat. Tulehdus- ja reumakokeet otettiin silloin, samoin sormien röntgenkuvat. Kaikki oli niissä kunnossa ja lääkärin ohje oli seurailla tilannetta.
Kesällä 2014 selkä alkoi pahentua. Selkäkipuja olin aiemmin kuvitellut laiskuudesta johtuvaksi lihasjumitukseksi, mutta käytyäni pitkään säännöllisesti hieronnassa ja kipujen vain pahentuessa, hakeuduin lääkäriin työterveyspsykologin kehoituksesta, tutkituttamaan fibromyalgia. Silloin tutkittiin ja otettiin taas tulehduskokeet ja lisäksi HLA-B27. Kaikki oli kokeissa hyvin, joten oireeni todettiin fibromyalgiaksi.
Lääkitykseksi aloitettiin Triptyl 10 mg 1x1. Lääke kuitenkin väsytti minua niin paljon (ei auttanut ottaa 12-14 tuntia ennen oletettua ylösnousua, ei voinut ottaa illalla liian aikaisinkaan, jos oli iltavuoro jne), että se jouduttiin pian lopettamaan, en voinut syödä lääkettä töissä käydessäni. Lääkitykseksi vaihdettiin Cymbalta 30 mg 1x1. Cymbaltasta sain niin pahat sivuvaikutukset, että olin parin päivän sairaslomalle. Sinnikäästi jatkoin lääkityksen syömistä.
Lokakuun viimeisellä viikolla kivut olivat todella kovat. Istuminen tai seisominen paikoillaan oli ihan h&%¤tiä, samaten etenkin aamuisin istuutuminen ja istumastanousu. Hammasta purren tein töitä ja kieltäydyin tarjotusta sairaslomasta. Puhelimitse olin yhteydessä lääkäriin ja päätettiin lopettaa Cymbalta ja varattiin aika vastaanotolle.
Vastaanotolla lääkäri oli sitä mieltä, ettei fibromyalgia tee tällaisia kipuja. Näki minusta heti päälle päin, että kivuliasta on oleminen. Alaselkä on kosketukselle todella arka.
Nyt sitten suunnitelmassa on lannerangan röntgen, uudet labrakokeet (tulehdus- ja reumakokeet), lähete reumalääkärille ja uusi lääkitys.
Tulevaisuus pelottaa. Pelottaa, ettei löydy mitään. Tai pelottaa, että löytyy reuma.
Tämä blogi tulee olemaan paikka, johon puran tuntemuksiani ja arkeani kivun kera. Yritän muistaa tänne kirjoittaa myös silloin, kun on hyviä päiviä, jotta voisin niihin joskus palata.
Tervetuloa lukemaan.
Eihän se reuma kiva diagnoosi ole. Mutta siinä on paljon hyötyjäkin, verrattuna epämääräsiin kipuihin tai fibroon. Tänä päivänä reuman hoitotavoitteet ovat korkealla ja jopa tilastojen mukaan uusista (nivel)reumaatikoista yli puolet (olikohan 60 %) saadaan oireettomaksi puolessa vuodessa ja lopuistakin valtaosa kahdessa vuodessa diagnoosin asettamisesta. Tuossa kohti taisi oireilevien määrä olla luokkaa 5 %. Eli se ennuste on siinä mielessä hyvä, kunhan sairaus diagnosoidaan ajoissa ja aloitetaan hoito aktiivisesti.
VastaaPoistaMinä ajattelin pitkään, että ne oireettomat reumaatikot ovat tilastoharha eikä niitä oikeasti ole olemassa, kunnes viime kesänä tapasin heitä useita. Osa oli oireettomia ilman lääkityksiä, osa vahvoilla lääkityksillä ja osa siltä väliltä. Heillä kuitenkin reuma oli pääasiassa diagnoosi diagnoosilistassa ja ainoa muistuttaja on säännöllinen lääkitys. Ei rajoituksia, ei kipuja, ei oireita. Osa sanoi ottavansa kipulääkettäkin lähinnä vain päänsärkyyn.
Sitten valitettavasti on meitä, joilla tämä tarina ei ole näin positiivinen. Me olemme kuitenkin selvä vähemmistö. En toivo reumadiagnoosia pahimmalle vihollisellekaan, mutta se ei ole tuomio ikuiseen kipuiluun. Edes minä en usko siihen, vaikka viimeinen kaksi vuotta onkin menty varsinaista vuoristorataa.
Kiitos kannustavista sanoista!
VastaaPoista