Kipua

Tänään on taas vaihteeksi kipujen kanssa huono päivä. Jostain syystä kipu on taas voimistunut alaselässä. Ei onneksi kuitenkaan ole vielä pahimmillaan.

Olen tänään lueskellut netistä selkärankareumasta ja kyllähän ne oireet täsmää aika hyvin. Tosin liikunta saattaa mulla pahentaa kipua, lyhyenkin kävelyn jälkeen voi seuraava aamu olla tuskainen joskus. Ehkä se luulemani iskiasvaivakin on oikeasti reumakipua, sekin kun voi säteillä takareiteen.

Eräältä sivustolta löytyi myös läheisiin liittyen lauseita, joille melkein nyökyttelin itsekseni. Tässä pari esimerkkiä:

"Ystäväsi ja läheisesi eivät välttämättä ymmärrä heti sairauden luonnetta ja sen vaikutusta sinuun."

Huomattu on. Vaikka eihän se ihme ole, ei ole helppoa varmasti ymmärtää, minkälaista elämä on jatkuvan kivun kanssa. Tuntuu, että törmään lähes joka päivä kipujeni vähättelyyn. Toisaalta olen ehkä myös yliherkkä tällä hetkellä sellaiselle, eikä osan sanomiset ole tarkoitettu vähättelyksi. Jos olenkin yliherkkä niin ei onneksi reumalääkäri vähätellyt yhtään! Se jos mikä oli huojentavaa.

• Kerro perheellesi ja ystävillesi, että sairauteesi liittyvä kipu ja jäykkyys voi vaihdella. Pyydä heitä olemaan ymmärtäväisiä, jos joudut muuttamaan tai siirtämään yhteisiä menoja.

Tämä pitää painaa mieleen. Itsekään en aina ymmärrä sitä, että toisena päivänä selkä on suht hyvä ja seuraavana taas pahempi.

Lauseiden lähde: http://www.reumanhoito.fi/selkarankareuma/elamaa-reuman-kanssa/

Toivottavasti selkä nyt alkais kestää töissäkäyntiä. Nyt ois onneksi vain kolmen viikkoa töitä ja sitten oiskin jo talviloma. Kolme viikkoa menee hammasta purren, kai.

Oispa jo pian se magneettikuvaus. Mutta eiköhän se ensi vuoden hommia ole enkä uskokaan, että olisi vielä tammikuussa.

Kyllä se taas tästä. Pitää muistaa positiivisia asioita elämässä. Esimerkiksi se, että miehelläni on tänään ensimmäinen vapaapäivä sitten viiteen vaiko kuuteen viikkoon. Ja on huomennakin!

Reumalääkärillä käynti

Eilen tosiaan kävin reumalääkärin vastaanotolla. Osoittautui mukavaksi mieheksi, kuunteli, tutki ja otti oireeni tosissaan. Jäykkää on meno, paitsi polvissa päinvastainen (mikä oli jo tiedossa). Suositteli seuraavaksi selän magneettikuvausta. Voi olla epätyypillistä reumaa. Tai sitten ei. Ei voi tietää, mutta täysin ei ole poissuljettuakaan. Uusi myös tulehduskipulääkereseptin ja saan sitä nyt syödä kuitenkin kaksi tablettia päivässä.

Tänään soittelin sitten työterveyshuoltoon lääkäriaikaa. Ei ole tämän vuoden puolella mua hoitaneelle lääkärille yhtään aikaa. Puhelinajan sain ensi viikolle, eiköhän asia sitäkin kautta hoidu, kun olen kuitenkin lääkärille tuttu.

Toivottavasti onnistuu työterveyden lähetteellä magneettikuvaus, ettei tarvitse vielä väliin erillistä lähetettä jonnekin, mikä pidentää aikaa tietenkin. Käsittääkseni magneettiin on pitkät jonot täällä.

Ilmeisesti iskiaskipu on ruvennut nyt vaivaamaan oikeaa puolta. Kipu lähtee jostain pakaran yläpuolelta ja ulottuu pohkeeseen/sääreen asti. Viime yönä valvotti vähän. Toivottavasti ensi yö menee paremmin.

Näillä taas eteenpäin. Maanantaina töihin, jee! :)

Väsymystä ja jännitystä

Perun puheeni siitä, kuinka herään aamulla ajoissa pirteänä. Väsymys on vallannut minut. Kai se kaamosväsymys sieltä kuitenkin hiipi. No, kyllä tämä tästä, selvisin viimeksikin, selviän nytkin.

Tänään on viimeinen sairaslomapäivä. Loppuviikko on vapaapäiviä työvuorolistan mukaan. :) Eli töihin palaan ensi viikon maanantaina.

Huomiseksi sain peruutusajan reumalääkärille. Iik, jännittää. Olen toisaalta niin varma, ettei tämä ole mitään reumaa eikä tälle kipuilulle löydy mitään muutakaan syytä. Lääkäri kehoittaa varmaan vain lopettamaan valituksen. Etenkin kun nyt sairasloman myötä kivut ovat vähentyneet... Toki niitä on koko ajan, tuskinpa enää eläissäni täysin kivutonta päivää näen.

Huomenna sen sit näkee, mitä reumalääkäri sanoo. Ja sen käynnin jälkeen taas työterveyslääkärille varattava aika.

Hyviä päiviä

Koska jo alussa kerroin, että aion blogiin kirjoittaa myös hyvistä hetkistä niin päätin nyt kirjottaa heti. Kaksi hyvää päivää oli selän suhteen. En tiedä, mikä sen teki. (Nyt se on jo mennyttä, mutta ei siitä sen enempää.)

Yksi syy voi olla se, että en liiemmin kävellyt. Lyhytkin kävely tuntuu tekevän pahaa selälle.

Mutta siis, pääsin kävelemään ja liikkumaan melko normaalisti. Sain tiskattua kerrallaan tavallista enemmän astioita. Se oli hienoa.

Hankala aamu

Tänään on ollut tavallistakin vaikeampi aamu taas. Kipua ja jäykkyyttä. Ensimmäinen aamunrituaali eli kädet nyrkkiin tuntui todella haastavalta tehtävältä. Sormet olivat jäykät ja tuntuivat turvonneilta, luulin jo, etten saakaan niitä nyrkkiin.

Seuraavaksi havahduin selän jäykkyyteen ja kipuiluun. Teki mieli vetää peitto pään yli ja jatkaa nukkumista, jos saisi unta uudelleen, ei tarvitsisi kestää kipua. Vietin tavallista enemmän aikaa sängyssä ennenkuin nousin. Juuri päästessäni seisomaan aivastin. Luulin jalkojeni pettävän alta kivusta, joka selässä tuntui.

Nyt sormet tuntuvat taas puutuilevan ja ovat välillä jääkylmät. Selkä on useasta kohtaa todella kipeä.

Näin hankalan aamun takia sitä pohtii, että kauanko tällaista pitää vielä kestää? Tulehduskipulääke pitäisi lopettaa tähän pakettiin ilmeisesti. 1.12. menen töihin.

Toisten apuun turvautuminen

Olen huomannut itsessäni yllättävän piirteen. Tyypillistä pikkulapsille. Minä ite. Haluaisin mahdollisimman paljon selvitä itse ilman apua. En halua missään mitään erikoiskohtelua siksi, että minulla on kipuja.

Osaan kuitenkin antaa myös periksi ilmeisesti aika helpostikin tarvittaessa. Esimerkiksi tiskaus on hankalaa, joten siskoni käy tiskaamassa luonani. (Miehelläni on menossa rankka työputki, joka kestää ilmeisesti vuoden loppuun asti.)

Tänään jouduin pyytämään apua, että sain haettua kissanhiekkasäkkejä. Isoveljeni käytti minut niitä ostamassa ja kantoi säkit. Mietin, olisinko sittenkin pystynyt itse, selkä oli parempi kuin vielä puolen päivän aikaan.

Jouduin perumaan myös yhdet juhlat, koska ne olivat niin kaukana kotoa enkä pysty ajamaan niin pitkää matkaa autossa. Mietin, olisiko pitänyt silti yrittää. Vaikka tänään, kun kävin työpaikalla pyörähtämässä (5 km matkaa suuntaansa), selkä kiukutteli jo.

Olenko luuseri, joka heittäytyy? Vai pitäisikö antaa useammassa asiassa periksi? Missä on kultainen keskitie? Keneltä apua kehtaa pyytää?

Lääkärikäynti

Lääkärissä käyty eilen. Kävin kuulemassa labra- ja röntgentulokset ja lääkäri arvioi samalla sairasloman tarvetta.

Reumaan viittaavaa ei löytynyt labroista eikä röntgenistä. Labrat oli kaikki ok. Röntgenissä lannerangassa kuusi nikamaa, siellä yksi väli hitusen pulassa ja hermoaukko (mikä se oli) näyttää kans siltä, että ei ois ihme, jos ois iskiaskin vielä. Olisi pitänyt pyytää lääkäriltä kirjallisena se hänen selostus, kun muistin illalla yhtäkkiä, että ihan kuin olisi maininnut nivelrikonkin. Magneettikuvauksen ainakin mainitsi, että katsotaan reumalääkärin mielipiteen jälkeen.

Röntgenlöydös ei kuitenkaan selitä kaikkia kipuja. Tunnusteli taas selkää ja laajalla alueella alaselässä on aristusta, SI-niveliin tökki kanssa ja ne oli kipeät. Tietty tuo röntgenkuva ei selitä myöskään kipuja käsissä.

Nyt edetään niin, että Arthrotec jatkuu edelleen, kun siitä on apua ollut (lääkäri kehui, että tilannehan on jo paljon parempi). Saikku jatkuu myös, minä olin jo ihan töihin menossa ja ajattelin aluksi, että lääkäri on samaa mieltä, kun tilanne kerta on hänenkin mielestään paljon parempi. Lisäksi Histeciä kutinaan, mitään ihottumaa tai muuta ei näy.

Reumalääkärin pakeille edelleen pitää mennä, vaikkei reumaa nyt näytä kyllä olevan. 10.12. on sinne aika. Ensi viikolla voi soittaa, olisiko peruutusaikoja 26.11. vastaanottopäivälle (aikoja on siis kerran viikossa, sain lähetteen yksityiselle).

Semmosta.

Aika katoaa kivun maailmaan

Kävin eilen kaikkien kipujen uhalla viettämässä isänpäivää isäni luona 100 kilometrin päässä kotoa. Itse ei onneksi tarvinnut ajaa, mikä helpotti paljon. Autossa istuminen oli silti kivuliasta ja reissu oli rankka. Nukuinkin tänään vähän pidempään kuin viime aikoina tavanomaisesti.

Kivut ovat myös pahemmat. Uppoudun kipuun, uppoudun siihen, että yritän olla ajattelematta kipua ja suomatta sille tilaa. Huomaan, että aika vain rientää eteenpäin, mutta minä olen edelleen tässä, kivun kera. Joskus kipu hidastaa aikaa, minuutit ja tunnit kestävät ikuisuuksia. Tänään on siis kuitenkin päinvastoin enkä ehdi tekemään mitään.

Kipujen lisäksi minulla on kutinaa, joka tulee ja menee. Iho kutisee valtavasti silloin. Tiedättekö, sillä tavalla, että tuntuu kuin tulisi hulluksi eikä sitä saa loppumaan. Onneksi se kuitenkin loppui taas hetkeksi allergialääkkeellä. Selkä, kädet, kaula, niska taitavat olla pahimpia. En näe itse niissä mitään, mutta mieheni kertoi eilen, että selässä on ihonvärisiä näppyjä. Kai se on jotain vaaratonta.

Huomenna on lääkäri. Pitää puhua tuosta kutinasta siellä. Jännittää. Löytyykö labrakokeista ja röntgenistä mitään. Ja jos ei, niin mitä sitten? Olenko jo lääkärin mielestä työkuntoinen torstaina? Toivottavasti.

Kuulumisia

Tällä viikolla olen tajunnut sen tosiasian, että kaamosväsymyksestä ei näy merkkiäkään. Päinvastoin, olen nyt heräillyt aamuisin itsestään 9-10 aikoihin, melko pirteänä.

Jatkuva väsymys oli kauan seuralaisenani arjessa. Etenkin pimeään vuodenaikaan. Asiaa on kuitattu masennuksella ja kaamosväsymyksenä. Itsekin olin viime syksynä varma, että kaamosväsymyksestä on kyse.

Jo syksyllä työkaverini huomasi muutoksen minussa. Olimme yhdessä koulutusreissulla ja nukuimme samassa hotellihuoneessa. Olemme muutaman kerran aiemminkin jakaneet saman huoneen koulutuksissa ja työporukan reissuissa. Työkaverini oli ajatellut syksyn koulutusmatkaakin kauhulla - miten ihmeessä hän saa minut sängystä ylös. Yllätys oli suuri, kun heräsin helposti ja jopa juttelin aamulla enkä kulkenut vain zombina.

Viime vuoden joulukuussa minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja siitä asti olen syönyt Thyroxinia. Arvoni korjaantuivatkin helposti lääkityksellä viitearvoihin. Olen alkanut itse epäillä, että nyt arvot ovat hyvässä tasapainossa itselleni, mikä selittää normalisoitumista. Nyt lisäksi tuntuu uusi lääkitys (NSAID) auttavan hieman kipuihin enkä enää heräile pitkin yötä. Ja bonuksena sanottava vielä, että mitään mielialalääkitystä ei mene tällä hetkellä, eli ei ole kyse siitä, että sopiva mielialalääkitys olisi auttanut masennukseen (jota minulla ei mielestäni ole ollutkaan vuosiin).

Ja muihin kuulumisiin. Olen tällä viikolla käynyt röntgenissä ja labrakokeissa (sain labrasta taas huonon kokemuksen, minulla on piikkikammo ja labratäti onnistui tökkäsemään neulan suoneeni niin, että älähdin ääneen kivusta), varannut ajan reumalääkärille (jolle ensimmäinen vapaa aika oli vasta joulukuussa) ja hiljalleen hissutellen hoitanut kotia, käynyt lyhyillä kävelyillä jne.

Torstaina siskoni poikineen kävi viihdyttämässä minua. Sisko auttoi kotitöissä ja pojat piristivät päivääni. Eilen kaverini "raahasi" minut kahville ja saimme murpattaa molemmat, ja minä ainakin sain myös vertaistukea, toivottavasti kaverikin. Kävimme tuhlaamassa Punnitse & Säästä -kaupassa.

Herkkusaaliini

Tänään olen ihmetellyt, miten mukavaa onkin, kun on lunta, vaikka yleensä vihaan talvea. Tämä kuva on otettu aamusella, koko ajan on hiljalleen satanut lisää. Kohtahan ne sulaa pois, mutta nautitaan nyt (sisätiloista katsellen).

Esittely - kuka minä olen ja kuinka kipuni alkoivat

Hei kaikki!

Olen 30-vuotias lähihoitaja. Perheeseeni kuuluu lisäkseni avomies ja neljä kissaa. Harrastan neulomista ja lukemista.

Keväällä 2014 kivut astuivat elämääni. Kivut alkoivat (mielestäni) sormista, jotka alkoivat tuntua jäykiltä, voimat katosivat ja nivelet kipuilivat. Tulehdus- ja reumakokeet otettiin silloin, samoin sormien röntgenkuvat. Kaikki oli niissä kunnossa ja lääkärin ohje oli seurailla tilannetta.

Kesällä 2014 selkä alkoi pahentua. Selkäkipuja olin aiemmin kuvitellut laiskuudesta johtuvaksi lihasjumitukseksi, mutta käytyäni pitkään säännöllisesti hieronnassa ja kipujen vain pahentuessa, hakeuduin lääkäriin työterveyspsykologin kehoituksesta, tutkituttamaan fibromyalgia. Silloin tutkittiin ja otettiin taas tulehduskokeet ja lisäksi HLA-B27. Kaikki oli kokeissa hyvin, joten oireeni todettiin fibromyalgiaksi.

Lääkitykseksi aloitettiin Triptyl 10 mg 1x1. Lääke kuitenkin väsytti minua niin paljon (ei auttanut ottaa 12-14 tuntia ennen oletettua ylösnousua, ei voinut ottaa illalla liian aikaisinkaan, jos oli iltavuoro jne), että se jouduttiin pian lopettamaan, en voinut syödä lääkettä töissä käydessäni. Lääkitykseksi vaihdettiin Cymbalta 30 mg 1x1. Cymbaltasta sain niin pahat sivuvaikutukset, että olin parin päivän sairaslomalle. Sinnikäästi jatkoin lääkityksen syömistä.

Lokakuun viimeisellä viikolla kivut olivat todella kovat. Istuminen tai seisominen paikoillaan oli ihan h&%¤tiä, samaten etenkin aamuisin istuutuminen ja istumastanousu. Hammasta purren tein töitä ja kieltäydyin tarjotusta sairaslomasta. Puhelimitse olin yhteydessä lääkäriin ja päätettiin lopettaa Cymbalta ja varattiin aika vastaanotolle.

Vastaanotolla lääkäri oli sitä mieltä, ettei fibromyalgia tee tällaisia kipuja. Näki minusta heti päälle päin, että kivuliasta on oleminen. Alaselkä on kosketukselle todella arka.

Nyt sitten suunnitelmassa on lannerangan röntgen, uudet labrakokeet (tulehdus- ja reumakokeet), lähete reumalääkärille ja uusi lääkitys.

Tulevaisuus pelottaa. Pelottaa, ettei löydy mitään. Tai pelottaa, että löytyy reuma.

Tämä blogi tulee olemaan paikka, johon puran tuntemuksiani ja arkeani kivun kera. Yritän muistaa tänne kirjoittaa myös silloin, kun on hyviä päiviä, jotta voisin niihin joskus palata.

Tervetuloa lukemaan.