maanantai 2. helmikuuta 2015

Psykologilla

Olen käynyt viime vuoden alusta alkaen työterveyspsykologilla. Sain sinne lähetteen reilu vuosi sitten joulukuussa työterveyslääkäriltä, joka epäili minulla masennusta. Lähetteellä saa käydä viisi kertaa, ja tänään oli viimeinen käynti (jonka piti olla aiemmin, mutta erinäisten syiden vuoksi siirtyi ja siirtyi).

Oltiin yhtä mieltä siitä, että viime vuoden kaamosväsymys saattoi hyvinkin olla oikeastaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuvaa väsymystä.

Kaiken kaikkiaan tilanne vaikuttaa nyt hyvältä. Psykologi oli sitä mieltä, että voin yllättävän hyvin, vaikka onkin näitä kipuja, joille ei ole selitystä löytynyt. Kannusti kysymään mahdollisesta kuntoutus/sopeutumisvalmennusjutuista lääkäriltä.

Psykologikäynneille ei siis enää ole tällä erää tarvetta. Tarvittaessa, jos voinnissa tapahtuu jotain muutoksia, voi pyytää tietenkin lääkäriltä tai työterveyshoitajalta uutta lähetettä.

Ensi viikolla olisi sitten reumalääkäriaika. Pitää muistaa kysyä uudestaan fibromyalgiasta, että voisiko tämä sittenkin olla sitä, ellei lääkärillä ole jotain muuta ajatusta. Pitäisi muistaa soittaa kummitädille ennen tuota aikaa niin saisin kysyttyä suvun sairauksista, niistä ei juuri ole tietoa. Viimeksi reumalääkäri ainakin kyseli suolistotulehduksista ja psoriaasista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti